25. Marraskuu 2011
Verohallinto tiedottaa, että eduskunta on hyväksynyt lain veronumerosta ja rakennusalan veronumerorekisteristä (He 58/2011). Uudistus otetaan käyttöön neljässä vaiheessa vuoden 2012 aikana.
Uudistus tarkoittaa, että kaikki Verohallinnon asiakastietokantaan merkityt luonnolliset henkilöt saavat veronumeron.
Veronumero verokortin yhteydessä
Kaikki Verohallinnon asiakastietokantaan merkityt luonnolliset henkilöt saavat veronumeron. Joulukuussa 2011 - tammikuussa 2012 (15.12.2011 alkaen) Verohallinto toimittaa veronumerot tiedoksi kaikille ansiotuloa saaville työntekijöille verokortin yhteydessä. Veronumeroa tarvitsevat kuitenkin vain rakennustyömaalla työskentelevät työntekijät, joiden on pidettävä esillä kuvallista tunnistekorttia. Heidän on toimitettava verokortissa oleva veronumero työnantajalleen.
Rakennusalan työnantaja voi myös pyytää työntekijöidensä veronumerot ennakonpidätystietojen suorasiirron yhteydessä (vuodenvaiheessa 2011-2012). Pyynnön perusteella rakennusalan työntekijät merkitään rakennusalan julkiseen veronumerorekisteriin.
Ulkomaiset työntekijät
Verohallinto alkaa kirjata tilapäisesti Suomeen töihin tulevia ulkomaalaisia työntekijöitä väestötietojärjestelmään (arvioitu alkamisaika 1.6.2012). Näin ulkomaiset työntekijät, joita ei aiemmin ole rekisteröity Suomessa, saavat Verohallinnon kautta henkilötunnuksen.
Henkilötunnuksen saadakseen ulkomaalaisen työntekijän on asioitava henkilökohtaisesti Verohallinnossa. Asioinnin yhteydessä Verohallinto kerää verotuksessa tarpeellisia tietoja ja antaa rakennusalan ulkomaalaiselle työntekijälle kuvallisessa tunnisteessa tarvittavan veronumeron.
Rakennusalan veronumerorekisteri
Verohallinto avaa julkisen rakennusalan veronumerorekisterin, jonne kerätään kaikki Verohallinnon asiakastietokannassa olevat rakennusalan työntekijätiedot (arvioitu alkamisajankohta 1.8.2012).
Velvoite pitää veronumerollista henkilötunnistetta
Työturvallisuuslain muutoksen, joka velvoittaa pitämään työmaalla henkilötunnistetta, johon on merkitty myös veronumero, arvioidaan tulevan voimaan 1.9.2012. Ennen työturvallisuuslain muutoksen voimaantuloa aloitetuilla työmailla on kuuden kuukauden siirtymäaika, jonka kuluessa veronumeron sisältävä henkilötunniste voidaan ottaa käyttöön (siten viimeistään 1.3.2013). Muutoksen voimaantulon jälkeen aloitettavilla työmailla veronumero on oltava merkittynä henkilötunnisteeseen heti työmaan alkaessa.





