Ajankohtaista

 DSC2240

”Kun yritys valmistaa vaikkapa huippumoderneja laitteita ja samalla ymmärtää lukuisten lakien ja asetusten vaikutukset työsopimuksiin ja palkanlaskentaan, voi kysyä suuntautuuko osaaminen sataprosenttisesti oikein”, miettii Leppävaaran laskennan palkkahallinnon asiantuntija Maria Backman.

Aina ei voi hallita. Etenkään silloin kun sovelletaan lukuisia eri lakeja ja joukkoa työ- ja virkaehtosopimuksia. Näinhän tapahtuu jokapäiväisessä työelämässä. Siis suomalaisessa työelämässä, joka on hyvin tarkasti säänneltyä.

Backman on silmin nähtävän ja korvin kuultavan innostunut selvittämään ja neuvomaan yrityksiä tässä pykälien viidakossa. Toisaalta hän naurahtaa oman kelkkansa täydellisestä kääntämisestä. ”Isoäidilläni oli tilitoimisto ja aina ajattelin, ettei minua saisi noihin hommiin kuin kilon palasina.”

”Matka johdatti minut kuitenkin Leppävaaran Laskennan haastatteluun ja hyvin pian huomasin, miten patavanhoillinen minun mielikuvani oli. Myös tämän yrityksen arvot kolahtivat heti omien arvojeni kanssa. Kieltämättä tällainen täyskäännös on toisinaan tervettä ja pitää ihmisen virkeänä ja liikkeessä ” kuvailee Backman elämänsä tämän hetkistä vaihetta.

”Todella palkitsevaa on tietenkin se, että henkilöstöhallinnon neuvontapalveluita hankkineen ovat poikkeuksetta palanneet uusien kysymysten kanssa.”

Siivous-, teollisuus-, logistiikka- ja työmaapalveluja tarjoava LTQ Parners on ollut pitkään arkipäivän yhteistyössä Leppävaaran Laskennan kanssa. Talouspäällikkö Meri Hermas nostaa esimerkiksi kuinka hyödyllistä on ollut saada vaikkapa palkkalaskentaan toinen ja laajempi ammattinäkökulma, minkä Leppävaaran Laskennan neuvontapalvelu on tuottanut. LTQ:n varsinainen palkkalaskenta ei ole Leppävaaran Laskennan tuottama palvelu.

Backman painottaa - vaikka taustalla pyöriikin melkoinen viidakko säädöksiä ja lakeja, ei neuvontaa tehdä vain lakikirja kourassa. Yritysten palkkakulut ovat niin merkittävä menoerä, että niiden tulosvaikutukset ja monipuolinen tulkinta on syytä tehdä harkiten eikä arvaillen. Suuremmilta yllätyksiltä vältytään, kun mahdolliset muuttujat osataan huomioida ennalta. Kokonaisuus pysyy hyvin kasassa etenkin silloin, kun palkanlaskennan data tuotetaan Leppävaaran Laskennan Palkka tai Palkka Plus -palveluista.

Kuinkas usein tulee tilanteita, että joutuu hankalaan välikäteen työnantajan ja työntekijän välillä? ”Ei koskaan”, on Backmanin napakka vastaus. Kun nojaa lakeihin, asetuksiin ja sopimuksiin, jokainen ymmärtää hyvinkin nopeasti perustelut. Leppävaaran Laskennan tavoitteena on olla aito kumppani kummallekin osapuolelle. Kun perusasiat on hoidettu hyvin ja huolellisesti, vältytään väärinkäsityksiltä ja turhilta työsuhderiidoilta.

Esimerkiksi työsopimusten laatimiseen on syytä perehtyä etukäteen, koko työsuhteen elinkaari huomioiden. Mitä monimutkaisempia työsopimuksia laaditaan, sitä huolellisemmin niihin on paneuduttava. Työsopimuksia laaditaan käytännössä puhekielellä – vaikkapa, ettei ylitöistä makseta. Laki ei kuitenkaan sellaista vaihtoehtoa tunne. 

Backman antaa käytännön esimerkin työehtosopimuksesta. Saman työnantajan palkkalistoilla ollut nuoripari meni naimisiin, niin sulhasella hääpäivä oli työehtosopimuksen mukaan palkallinen vapaapäivä ja morsiamella palkaton. ”No tähän asiaan rakkaus ja avioituminen ei kuitenkaan kariutunut”, Backman sanoo tyytyväisenä.

Backman kysyy, tiedänkö kuinka kesälomapalkkani lasketaan? No en todellakaan tiedä. Eikä tienneet monet muutkaan vastausta Backmanin pikagalluppiin. Suomalainen työntekijä luottaa palkkalaskennan oikeellisuuteen. Pääsääntöisesti se onkin luottamuksen arvoista. Virheet tapahtuvat helpoimmin ja epähuomiossa silloin, kun pykäläviidakossa tapahtuu muutoksia, eikä kaikkia muutoksia ehditä tai ymmärretä seurata. Tästä syystä neuvontapalveluita tarvitaan ja niille on kysyntää.

LTQ:n Meri Hermes kiittääkin Leppävaaran Laskentaa juuri ajan hermolla pitämisestä. Tulevista muutoksista saamme tietoa etukäteen, niistäkin joiden huomioimiseen oma osaamisemme ei riittäisi.

Palkka- ja HR-Arvisor-pakettiin voidaan sisällyttää esimerkiksi 5-10 seurattavaa asiaa, joista neuvontaa tehdään. ”Koskaan ei voi tietää esimerkiksi sairaustapauksien, vanhempainvapaiden, eläkkeiden, osa-aikatöiden, opintovapaiden ja matkustuspäivien toteutumista etukäteen. Kun ohjeistukset ja sopimukset ovat kunnossa, ovat vastaukset ja ratkaisut valmiina yllättävien tilanteiden edessä”, painottaa Backman Leppävaaran Laskennasta.

Leppävaaran Laskenta

Olemme avoinna arkisin klo 8.00 - 16.00

Lars Sonckin kaari 14
02600 Espoo

Puh. (09) 541 7275
Fax. (09) 512 7275

tarkemmat yhteystiedot
Taloushallintoliiton jäsen

2017 © Leppävaaran Laskenta Oy     www.leppavaaranlaskenta.fi